PAINOSTA

Somettomia päiviä: 89
Kaverikohtaamisia tänään: 1
Päivän palaute: Työkaveri kehuu pitämääni kokousta

_____

Poljen töihin kauniissa syysaamussa. Seuraava äänikirja on lopuillaan. Virpi Hämeen-Anttilan Paino on saanut minut niin ajattelemaan, ihailemaan kuin itkemäänkin. Kirja on erinomaisesti rakennettu yhdistelmä tietoa ja omaa kokemusta. Aihe on paitsi yleisesti tärkeä, se on minulle hyvin henkilökohtainen. Puhutaan oman kehon hyväksymisestä.

Minä olen ylipainoinen. En ollut sitä lapsena, enkä vielä aikuisuuden kynnykselläkään. Painoa alkoi kertyä elämän ongelmien ja ahdistuksen myötä. Mukana seurasi kirjassa hyvin kuvattu sosiaalinen halveksunta ja itseinho. Tämän jälkeen aikuinen elämä onkin ollut sahaavaa painon pudotusta ja sen palaamista. Isot pudotukset ovat kuitenkin olleet systemaattisia pidemmän ajanjakson hitaita projekteja, joihin on aina liittynyt paljon liikuntaa. Biologina olen ymmärtänyt riittävästi ihmisen aineenvaihdunnasta, etten koskaan retkahtanut nopeisiin trendidieetteihin, joissa paino palaa ekstrana takaisin hyvin nopeasti. Minulla se on aina hiipinyt takaisin hitaasti. Mutta palannut kuitenkin.

Oman kehon hyväksyntä on uskomattoman tärkeää, oli ihminen sitten ylipainoinen, liian laiha tai muuteen vaan erilainen. Kärjistäen voisi väittää että jokainen nainen maailmassa on jossain vaiheessa kamppaillut oman kehonsa hyväksymisen kanssa. Seikka, joka vaikuttaa merkittävästi niin sosiaaliseen elämään, parisuhteeseen kuin omaan mielenterveyteenkin.

Minä päätin hyväksyä oman kehoni erityisen haastavana ajanjaksona. Vaihdevuodet lisäsivät painoa ja elämä oli murroksessa lasten aikuistuessa. Lakkasin käymästä vaaalla. Lopetin ruoka-aineiden kyttäilyn ja revin kiellettyjen ruokien listan. Käänsin mieleni asetukset kohti nautintojen hyväksymistä ja pois raapivasta itsekurista. Aloin nauttia niin ruokailusta kuin liikunnastakin, kun niihin ei enää ollut sidoksissa epäterve painon tarkkailu.

Kun poistuin facebookista, kirjoitin yhtenä triggerinä olleen ylipainooni liittyvät mainokset. Pitkän aikaa minulle tyrkytettiin kaikenlaisia laihdutusmömmöjä. Viimeinen niitti oli mainos ”oversized linen clothes”, jonka mainitsin myös lähtöpostauksessani. Yksi kommenteista tuohon postaukseeni oli, ettei sitä kannata facebookia syyttää, jollei hyväksy omaa kehoaan. Allekirjoitin tästä väitteestä vain hitusen. Sen että kehon hyväksyntä on tärkeää. Minähän työskentelin kehon hyväksynnän kanssa aktiivisesti ja olin mielestäni hommassa voitolla.

Sen sijaan minua ärsytti facebook. Juttelin asiasta kerran työpaikan lounaspöydässä, kun paikalla oli monia IT-insinöörejä. Kysyin, tekevätkö somejätit kuva-analyysia, kun ne ehdottavat minulle kaikkea ylipainoon liittyvää. Työkaverit vakuuttivat, että eivät tee. Ettei sellainen olisi mahdollista ilman suurta panostusta automatisoituihin ja hyvin älykkäisiin kuva-analyysiohjelmiin. He korostivat vielä, että mainokset johtuvat hauista tai ostoista, joita olen tehnyt netissä. Tässä he ovat väärässä. Minä en ole koskaan googeloinut mitään, joka liittyisi ylipainooni tai laihduttamiseen. Minä en ole ikinä ostanut laihdutuskuureja, enkä varsinkaan tilannut netistä pellavavaatteita kokoa XXL. Sen sijaan joissakin someen postatuissa kuvissa olen sellaisissa esiintynyt.

Ilman noita jatkuvia mainoksia, jotka muistuttavat minua ylipainostani, minä yksinkertaisesti voin kevyemmin. Ja päivä päivältä opin hyväksymään kehoani paremmin. Mikä puolestaan parantaa mielialaani entisestään. Tämä kaikki siis ilman facebookia.