PUTOAN

Somettomia päiviä: 106
Kaverikohtaamisia tänään: Ei ketään
Päivän palaute: Ei ole

_____

Joku keitti kiinni. Siitä on jo useampi päivä. Ehkä jopa jokunen viikko. En osaa tarkemmin sanoa. Mitata. Tai edes tietää.

Olen mennyt lujaa. Työpäivät ovat olleet täysiä ja pitkiä. Päälle on tullut käsikirjoituksen työstö. Olen excelöinyt elämää ja kirjoittanut tuntemuksia. Ottanyt yhteyttä. Soitellut ystäville. Tavannut monia. Nopeasti pyörivään pyörään on sopinut uusia nopeita toimia. Maanista tahtia on toisaalta ylläpitänyt suorituspaine töissä ja toisaalta yksinäisyydenpelko työn ulkopuolella.

No siinähän sitten kävi kuten niin usein tällaisissä tilanteissa käy. Törmäsin seinään. Putosin tyhjyyteen. Romahdin. Sanoja löytyy monia. Syitäkin ehkä.

On helppo sanoa, että riman yli minut työnsi lopulta päivätyöhöni hiipinyt ongelmapesä vaikeine ihmisineen, epäoikeudenmukaisuuksineen ja kohtuuttomine vaatimuksineen. Mutta se ei ole homman koko kuva. Uskon että olisin kestänyt työpainetta paremmin, mikäli kokonaisminäni olisi voinut paremmin. Tyhjän pesän yksinäiset illat olivat otollinen alusta viinin sipittämiselle ja masentavien ajatusten kasautumiselle.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta yli viisikymppisen elämäni aikana, kun putoan. Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun mukana on yksinäisyys. Kotona ei ole enää aikuistuneita lapsia. Mieskin asuu toisella puolen Suomea koirani kera. Some ei ole tuomassa tunnetta, että kuuluisin johonkin ja että minulla olisi kamalan paljon kavereita. Oikeisiin ystäviin ei löydy energiaa olla yhteydessä. En tapaa ketään. Enkä soita kenellekään.

Mitenkä tässä nyt näin kävi?