EN TYKKÄÄ

Somettomia päiviä: 87
Kaverikohtaamisia tänään: 1
Päivän palaute: Kehun ystäväni terveitä arvoja, vaikka hän tekeekin liikaa töitä

_____ 

Istun töissä uudella työpisteelläni. Googeloin kokousten välillä talviuintiseurani sivustoa, kun illalla pitää noutaa uuden kauden avain. Avaan Google Chromen ja kun siirryn naputtamaan tekstiä, selain tarjoaa minulle aikaisempia hakujani. Ei siinä mitään. Niinhän se on aina tehnyt. Kunnes silmäni tarttuvat ehdotettuihin sivuihin. Siinä on listattu nettisaitit, joita olen hakenut puhelimella, en tietokoneella. Miten ihmeessä se on mahdollista? Minun puhelimeni ei osaa mitenkään jutella tietokoneeni kanssa. Ja minähän olen somettomuuteni alussa katkaissut koneeni IP-linkin, jolloin Googlen ei pitäisi tietää, kuka minä olen.

Päädyn ratkomaan tätä pikkuruista kummallisuutta. Huomaan että vain Googlen Chrome toimii edellämainitusti. Muut selaimet eivät entisiä saitteja ehdota. Varttitunnin päästä syy on selvillä.  Olen unohtanut kääntää päälle IP-osoitteen katkaisemisen, kun edellisen kerran olen sen disabloinut.

Työpaikka kun vaikeuttaa kovasti erinomaista päätöstäni pysyä IT-jättien ulottumattomissa. Tietokoneen IP-osoite tarvitaan työpäivän aikana monta kertaa. Erityisen tärkeä se on etätyön VPN-yhteyttä muodostettaessa. Mutta sitä käyttää myös nettiprinttaus ja autentikointi firman nettipohjaisiin järjestelmiin. Näinollen päivän aikana minun täytyy napsutella Freedomea yhtenään päälle ja pois. Homma ei ole erityisen sujuvaa ja nähtävästi välillä en muista sitä tehdä.

Kun tuijotan nettiselaimen etusivua, näen pienen itseni suuren Googlen näkökulmasta. Siellä se istuu pikkuriikkisen Suomen alanurkassa, kädessään älypuhelin ja pöydällä tietokone. Välillä se käy talviuimassa, joskus Fazerin kahvilassa aamupalalla. Se on osallistunut kesän 2020 pyöräilyn kilometrikisaan ja tykkää käydä teatterissa. Sitä coachataan johtamisessa ja se tykkää kokata punaista currya kanalla. Kaikki tämä on totta, mutta siitä en kyllä tykkää, että kylmä koneäly jossakin piilaakson syövereissä käyttää noita tietoja omiin manipulatiivisiin tarkoituksiinsa.

...VIELÄ LISÄÄ KIRJEESTÄ

Somettomia päiviä: 53
Kaverikohtaamisia tänään: 0
Päivän palaute: Ei ole

_____

Herään aamulla puhelimeni pimpahdukseen. Heti perään tulee toinen. Näen punaista sekä WhatsApp ikonin että tekstiviestikentän päällä. Avaan ensin WA:n. Viesti on tyttäreni vanhalta joukkuekaverilta, jota en ole nähnyt useaan vuoteen. Siinä pahoitellaan, että hän on vahingossa lähettänyt minulle tekstiviestinä tärkeän koodin. Pyytää minua palauttamaan sen hänelle. Koodi on erittäin tärkeä. Viestin perässä on monia nuorille tyypillisiä liikuttavia hymiöitä. Avaan tekstiviestin ja siellä tosiaan on kuusinumeroinen koodi saman tytön puhelinnumerosta. Enempiä ajattelematta otan koodista kuvan ja palaan lähettämään sitä WhatsAppiin. Sitten alkaa päässä raksuttaa. Joku tässä ei ole kohdallaan. Luen viestin uudestaan. ”Lähettää” verbin aikamuoto on väärä. Viesti vaikuttaa google translatorilla käännetyltä, vaikkakin taidokkaalta sellaiselta. Se osuu myös taidokkaasti pehmeisiin kohtiini. Tyttäreeni, tämän entiseen harrastukseen ja ystävään. Hymiötkin on taidolla valittu. Tuntuu pahalta, kun deletoin viestin.

Vähän yli vuosi sitten minun sähköpostitilini kaapattiin. Käytän työpostini lisäksi henkilökohtaista tiliä, koska en halua työni sekoittuvan vapaa-aikaan. Jälkimmäiseen luen myös kirjallisen työni. Koska dosenttina minun on mahdollista käyttää yliopiston sähköpostia, olen pitänyt sen siirryttyäni akateemisesta maailmasta liikemaailman kentälle. No niihän siinä sitten kävi, että eräänä tiistaiaamuna saan yliopiston helpdeskistä sähköpostin, että mailiboksini on täynnä ja se pitää mennä tyhjentämään oheisen linkin kautta. Viesti on taidokas. Siihen on varastettu yliopiston helpdeskin ulkoasu. Lähettäjän sähköposti kuuluu oikeasti yliopiston IT:ssä työskentelevälle henkilölle. Minulla ei ole mitään syytä epäillä viestin aitoutta. Niinpä teen dramaattisesti väärin, kun klikkaan linkkiä. Tilini kaapataan ja nimissäni lähetetään yli miljoona sähköpostia. Vielä tänäänkin maksan roskapostin määrässä tuosta virheellisestä klikkauksesta.

Tänään jatkan pohdintaani siitä, kuinka haavoittuvainen on rakentamamme IT-kupla ja kuinka naiivisti ihmiset siihen uskovat. Jopa siinä määrin, että ovat heittäneet ystävyyssuhteensa internetverkoston hallittaviksi.

En halua heittäytyä detrimentalistiksi ja ennustaa, että tämä tietotekninen kupla puhkeaisi kokonaan. Mutta olen varma, että kupla tänä päivänä näyttäytyvässä muodossaan ei tule kyllä säilymään. Sen ei yksinkertaisesti ole mahdollista säilyä. Näinollen ei ollenkaan haittaisi, josko ihmiset avaisivat silmänsä ja miettisivät varasuunnitelmaa. Usein ihan niitä entisiä asioita. Ystäviä. Puhelinta. Kirjeitäkin.

...LISÄÄ KIRJEESTÄ

Somettomia päiviä: 51
Kaverikohtaamisia tänään: 0
Päivän palaute: Projektin uusi johtaja kehuu työtäni yli kesän

_____

Kuuntelen uutisia radiosta työpäivän päätteeksi. Siellä sanotaan, että kirjeiden toimittaminen postin toimesta esitetään tapahtuvaksi enää muutamana päivänä viikossa. Perusteluna kerrotaan, ettei kirjeitä enää liiku.

Uutinen saa sisimpäni värisemään. Ei niinkään että kirjeitä tarvitsisi ollenkaan olla. Eihän niitä oikeasti olekaan. Mutta etteikö meillä enää olisi järjestelmää, joka toimittaisi kirjeitä perille, mikäli niitä olisi olemassa.

Epämiellyttävyydessäni lienee kyse tietotekniikan ylimielisestä asemasta, joka tuntuu kaapanneen koko yhteiskuntamme, mutta samalla luoneen minulle itselleni epäuskon, voiko tämä kaikki muka toimia ja olla pysyvää.

Yhtenä esimerkkinä vanhanaikaisempien mallien toimivuudesta ovat olleet edellisten vuosien lumikuormien aiheuttamat sähkökatkot itäisessä Pohjois-Suomessa. Kun sähkö kuolee, ensiksi kärsivät talon kylmä- ja lämpöjärjestelmät. Seuraavana tulevat ladattavat järjestelmät kuten tietokoneet ja puhelimet. Mitä jää?

Helsingin pelastusjohtaja kertoi viime talven sähkökatkohässäkän keskellä, että vain yksi asia on selviytymisessä olennaista. Saatavilla pitää olla patteritoiminnallinen radio. Tsekkasin yhtenä aamuna työpaikan kahvitauolla, kuinka monelta löytyy kotona tällainen toiminnallisuus. Lähes sataprosenttisesti patteriradio löytyi kaikilta työkavereilta kyllä mökiltä, mutta kotoa ei juuri keneltäkään.

Tänään mietin, eikö kirjeiden välittämisen ilman tietoteknistä teknologiaa pitäisi kuulua samaan tietotekniikan epäonnistumisen ”back-up” suunnitelmaan kuin patterillisen radion. Kertaakaan en ole kuullut asiaa manittavan missään kansallisessa mediassa. En vaikka postin toimittamista ollaan koko ajan ajamassa alas.

HYVÄÄ KÄYTÖSTÄ

Somettomia päiviä: 47
Kaverikohtaamisia tänään: 1
Päivän palaute: Kehun ystävättären uutta autoa

_____

Istun jälleen junassa. Teen työtä. Viereisessä loossissa istuu kaksi nuorta, jotka ulkonäkönsä perusteella kärsivät kovahkosta kankkusesta. Pöydällä heidän välissään on tietokone, jossa pyörii toimintaelokuva. Koneen äänet ovat täysillä. Huomaan ärsyyntyväni minuutti minuutilta koko ajan enemmän. Eivätkö he huomaa, että vaunussa on muitakin matkustajia?

Ärtymykseni haihtuu vasta kun saavun pieneen eräkämppäämme Luiro-joen rantaan. Mies ja koira ovat innoissaan alkaneesta metsästyskaudesta. Yhtä innoissaan mies on siisteydestä, joka kämpällä oli häntä odottanut. Tuttavapariskunta oli yöpynyt mökissämme pari viikkoa aikaisemmin. Erittäin ansiokkaan siivouksen lisäksi he olivat jättäneet sekä takkaan että saunan pesään vain sytyttämistään odottavan puukeon.

Laavutulen kajossa päädyn ajattelemaan hyviä käytöstapoja. Siinä samalla tunnen itseni vanhaksi. Eikö aina aikojen saatossa ole vanheneva polvi urputtanut nuoremman polven katoavista käytöstavoista. Mutta onko tilanne nyt erilainen? Kyllä kai ennenkin elinympäristö muuttui sukupolvien vaihtuessa, mutta onko se koskaan muuttunut yhtä nopeasti kuin nyt tietotekniikan tulon myötä? Todennäköisesti ei. Onko siis mikään ihme, jos internettiä tuttipullossa imenyt sukupolvi on vähän pihalla mitä tulee perinteisiin, ihmisten huomioimiseen ja hyviin tapoihin.

PUHELIMESTA

Somettomia päiviä: 17
Kaverikohtaamisia tänään: 1
Päivän palaute: Ei ole

_____

Ystävä soittaa. On nimipäiväni. Naistenviikolla, joka jo keskiajalla syntyi sateiselle heinäkuun lopun viikolle. Naiset kun itkevät niin paljon. Tänäänkin on tullut muutamia kuuroja. Minä en ole itkenyt.

Koulukaverini on pisimmältä ajalta säilynyt ystäväni. Jälleen jätän tästä luokittelusta pois facebookissa hengaavat tuttavani, jotka olen tuntenut alakouluajoilta tai jopa ennen sitä. Eilen soitti toinen hyvä ystäväni. Entinen työkaveri, joka kertoi ostaneensa miehensä kanssa mökin. Vielä kertaakaan somettoman ajan kuluessa minä en ole itse ottanut puhelinta ja soittanut. ”Meiltä puuttuu puhelinkulttuuri”, sanoo koulukaverini. Hän tarkoittaa itseään ja minua. Minä olisin valmis laajentamaan käsitettä yhteiskuntaan laajemminkin.

Kadehdin miestäni tässä usein. Hänen puhelimensa soi useita kertoja päivässä. Itsekin hän soittaa useammin kuin viestittelee.

Osallistuin joitakin vuosia sitten työn puolesta kommunikaatiokurssille, jota piti herttainen, älykäs ja hyvin artikuloiva brittimies. Hän käytti yhden luennoista puhumalla välittämämme viestin vaikuttavuudesta. Hän sanoi, että nykyaika on mennyt tietoteknisen viestinnän osalta siihen, että jos oikeasti haluat saada viestisi perille, soita. Ihmisten sähköpostilaatikot ovat ääriään myöten täynnä. Sosiaalisen median kanavia on niin monta, että viesti tahtoo helposti hukkua. Puhelinkanavia on vain yksi. Se on hyvin tehokasta.

Edellisen nuortendekkarini keskiössä oli kuvitteellinen kännykkäyritys, joka oli syntynyt Nokian raunioille. Yritys kehitteli jotakin aivan uutta ja mullistavaa. Innovaatiota, joka perustui puhelun palaamiseen. ”Uskotko sinä oikeasti, että puhelin vielä palaa puhelimena?” kysyi minua kirjojeni taustoittamisessa auttanut ystävä. En oikein osannut vastata. Tarinahan oli fiktiota. Tänään vastaisin, että kyllä minä uskon.

Ihminen tuppaa herkästi unohtamaan historian ja oman hyvin pienen siivunsa siinä. Me tuijotamme nykyhetkeä ja ajattelemme kaiken aina olleen kuten se nyt on. Tietokone syntyi takellellen reippaasti alle sata vuotta sitten, saapui ihmisten koteihin 1980-luvulla, kun minä olin lukiossa, ja valtasi maailman seuraavina parina vuosikymmenenä. Samoina, jolloin internet tuli yleiseksi tavaksi välittää tietoa. Isossa skaalassa puhutaan siis muutamista vuosikymmenistä. Ajasta, joka on kärpäsenpaska ihmisen historiassa. Mikään ei takaa, että tietotekniikan varaan rakentamamme korttitalo olisi millään tavoin pysyvä. Vaikka nykyihminen siihen sinisilmäisesti uskookin.

Suurimpana huijauksena, ja myös uhkana, pidän sanaa ”pilvi”. Kuka ikinä sanan nykyisessä tietoteknisen varaston merkityksessä onkaan keksinyt, on ollut nerokas. Sana on puhdas ja viaton. Valkoinen hattara, jonka päälle me kaikki voimme turvallisesti tallentaa kaiken tiedon, mikä ei millään enää mahdu tietokoneillemme eikä puhelimiimme. Todellisuus on kovasti toisenlainen. ”Pilvi” ei ole taivaalla. Se on tuhansissa kallioihin louhituissa serverihalleissa, jotka kuluttavat energiaa tavalla, joka on maapallollemme kestämätön. Ja vaikka halleja vartioidaan, ne ovat haavoittuvia niin ihmisen hyökkäyksille kuin luonnonmullistuksillekin. Mutta ajatteleeko nykynuori tätä, kun hän napsii pilveen tuhat valkokuvaa päivässä. Väitän että ei. Eikä sitä ajattele sähköposteja työpaikalla kuusi tuntia päivässä linkoava tietotyöläinenkään. Muutenhan hän saattaisi vaikka jossakin välissä soittaa.

Melkein kaksisataa vuotta vanha keksintö on yhä edelleen voimissaan. ”Puhelin käyttää yksityistä polkua”, sanoi insinöörikollegani. ”Internet-välitteinen viestintä on sen sijaan moottoritie. Vaikka uusia kaistoja, 3G, 4G, 5G ja kuinka monta uutta geetä hyvänsä tuleekaan, siellä tulee aina olemaan ruuhkaa ja jossakin vaiheessa tulee sitten raja vastaan.”

RUUTUAIKA

Somettomia päiviä: 16
Kaverikohtaamisia tänään: 1
Päivän palaute: Kehun tarjoilijalle ravintolan uutta ilmettä

_____

Puhelimeni kertoo minulle, että ruutuaikani on vähentynyt viime viikosta 10%. Samankaltainen viesti ruutuajasta lienee ilmestynyt puhelimeni näytölle joka viikko. En ole koskaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Korkeintaan ärsyyntynyt vähän. Sana ”ruutuaika” ei ole tarkoittanut minulle mitään.

Nyt klikkaan viestiä. Se vie minut uudelle sivulle, jossa on paljon taulukkoa. Pylväitä, jotka näyttävät ruutuaikani eri päivinä. Vieläkään en tiedä, miten ”ruutuaika” määritetään.

Skrollaan itseni puhelimen syvyyksiin. Tutkija minussa innostuu. Hyvänen aika, tämä vekotinhan tallentaa kaiken, mitä sillä teen. Read-outtina se ilmoittaa ajan, mitä olen käyttänyt kussakin sovelluksessa. Kivasti se myös luokittelee erilaiset sovellukset ryhmiksi. Sosiaalinen viestintä sisältää Facebookin, Instagramin, WhatsAppin ja mesen. Hyötyyn se laskee sähköpostit, kalenterin, Teamsin, Google-haut, muistiinpanot, laskimen ja excelin. Kun kuljen viikkoja taaksepäin, facebook on kyllä ollut yksi merkittävistä ruutuaikani lähteistä. Havainto ei yllätä minua. Mutta eniten minuutteja on kyllä aina saanut tuo ryhmä ”hyöty” ja hyvänä kakkosena on tullut äänikirjojen kuunteleminen. Karttasovelluksetkin ovat kuluttaneet jonkin verran aikaa, kun autoillessani tuntemattomilla seuduilla tapaan käyttää etsintään puhelinta. Yhtenä hämmentävimmistä havainnoista on Google-hakujen vähäinen ajankäyttö. Omasta mielestäni googeloin aika lailla, mutta silti näihin hakuihin näyttää kuluvan vain joitakin minuutteja päivässä.

Mutta kuinka paljon aikaa minä oikeasti facebookissa tapasin käyttää? Puhelimen tilasto kertoo päivittäisen naamakirja-aikani liikkuneen jossakin varttitunnin ja tunnin välillä. Lähes saman verran minuutteja näyttää kuluvan tällä hetkellä WhatsApp-viestintään. Reippaasti kummankin yli nousevat kuitenkin työjohdannaiset sovellukset, kuten sähköposti ja Teams, sekä puhelimen muistiinpanot-sivu, jonne tapaan kirjoitella kirjoituksiani aina kun jotakin kirjoittamisen arvoista päähäni putkahtaa. Eli usein.

Olen kieltämättä vähän yllättynyt. Kommentti ajan vapautumisesta kaikkeen olennaisempaan, kun somen jättää, ei ole harvinainen. Ihan noin tämä ei taida kuitenkaan omalta osin mennä.

POISTUMINEN

Somettomia päiviä: 1
Kaverikohtaamisia tänään: 0
Päivän palaute: Kehun vakuutusvirkailijaa, joka hoitaa minulle korvauksen autoni kuljetuksesta pelkällä puhelinsoitolla

_____

Somesta poistuminen ei olisi onnistunut minulta teknisesti ilman tytärtäni. Vaikka olen töissä terveysteknologisessa yrityksessä, en ole tietoteknisessä osaamisessa sieltä näppärimmästä päästä. Erilaiset järjestelmät ovat nousseet niin määrässä kuin monimutkaisuudessaan tasolle, jota en haluakaan hallita. Sanon yleensä olevani tällaiseen aivan liian vanha. Lauseessa piilee vain puolitotuus. Toinen puoli liittyy systeemien epämiellyttävyyteen.

Omalta osaltani some on ollut yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti facebookia. Sitä se on ollut kymmenen vuotta. Aikuisten tyttärien ja muutaman ystävän kehoituksesta loin myös Instagram-tilin jokunen vuosi sitten. Tein sen nuortenkirjailijan imagollani. Postauksia olen sinne laittanut vain muutaman. Sovelluksessa olen lähinnä kurkkinut muita, tyttäriä enimmäkseen. Twitteriin en ole liittynyt. Koska some on minulle ollut pääasiassa tekstin tuottamista, en millään olisi pystynyt saamaan sanottavaani140 merkkiin. LinkedInissä minulla on työprofiili, koska tein jo alkuunsa itselleni selväksi, että työasiat eivät kuulu facebookiin. Tästä huolimatta en ole avannut LinkedIniä kuin muutaman kerran vuodessa hyväksyäkseni massiivisen määrän yhteyspyyntöjä. Tämä tarkoittanee, että pidän työasiat mieluiten työpaikalla, jonne ne kyllä kuuluvatkin.

En koe tarpeelliseksi sulkea LinkedIn-tiliä, koska en sitä koskaan edes käytä ja voihan olla että työurani tulee tätä rekrytointi-kanavaa joskus vielä tarvitsemaan.

Instagramin sen sijaan käännän päältä nopeasti. Homma hoituu yllättävän helposti. Facebookin kanssa otan pienen aikalisän. Haluaan tililtäni talteen yhtä jos toista, ennen kuin pääsy takaisin kokonaan lakkaa. Pullautan ulos listat kavereistani, ryhmistä joihin olen kuulunut sekä kaikki omat postaukseni teksteineen ja valokuvineen. Teen myös jonkin verran tutkimustyötä. Listaan ylös paljon tykättyjä juttuja kuten myös vain minimaalisesti huomiota saaneita. Olenhan minä tutkija luonteeltani.

Kun lopetan tilin, systeemi kysyy minulta moneen otteeseen, olenko nyt ihan varma. Olenhan minä. Silti jossakin sisälläni värähtää kun painan kuvaketta ”yes”.

Facebook on kahdesta IT-jätistä se toinen toiminnassaan vastenmielinen. Toinen on Google. Näitä yhdistää liiketoimintamalli, joka on kaikessa raadollisuudessaan tarina hyvän muuttumisesta pahaksi. Molempien synty oli ideaalinen. Internetin, hakukoneiden ja sosiaalisen median tuli olla ihmisille ilmaista. Hieno ajatus, joka kuitenkin törmäsi kohta seinään. Mikäli nämä olivat ilmaisia, millä toiminta sitten rahoitettaisiin. No mainoksilla tietysti. Joista hyvin pian tulikin sitten ihmisen mielen manipulaattoreita. Näiden jättien lisäksi alalla on muitakin toimijoita, kuten Amazon, Microsoft ja Apple. Eivät nekään ole bisneksessään puhtaita, mutta koska heillä on nettitoimintojensa ohella muutakin liiketoimintaa, ei ihmisten manipuloinnin ole tarvinnut nousta pääasiaksi.

Mikäli somen lopettaminen on teknisesti helppoa, Googlen harjoittaman vakoilemisen poissulkeminen omasta elämästä on paljon vaikeampaa. No, minulla ei ole onneksi gmail sähköpostitiliä, joten siitä ei tarvitse välittää. Googlen hakukonetta sen sijaan käytän paljon, niin tietokoneelta kuin puhelimestakin. Niinpä piipahdan ostamassa F-securelta Freedome sovelluksen kolmelle eri laitteelle ja asennan sen sekä työ- että kotikoneeseeni ja puhelimeen. Näinollen Googlen ei tulisi enää saada selville, kuka minä olen ja missä.

Eikö niin, että poikkeus vahvistaa aina säännön? Olkoon näin siis tässä somettomuudessanikin. Päätän olla poistamatta puhelimestani WhatsAppia, omisti sen sitten Facebook-hirviö tai ei. Mutta lupaan itselleni kiinnittää entistä tarkempaa huomiota, kuinka sovellusta käytän. En enää lähettele linkkejä enkä postaa palavia mielipiteitä. Käytän sovellusta vain pehmeässä perhe- ja kaveriviestinnässä.

Piste. Siinä se nyt sitten oli.