TUOLISTA

Somettomia päiviä: 112
Kaverikohtaamisia tänään: 0
Päivän palaute: Ei

_____

Makaan sohvalla ja katson ylimääräistä uutislähetystä. Terapiakeskuksesta on varastettu tietoja. Omani ovat vuodettujen joukossa. Eilen illalla myöhään tuli sähköpostiin kiristyskirje, jossa kerrottiin sekä terapiakeskusteluni että henkilötietoni laitettavan nettiin, mikäli en maksaisi. Kuulen uutisista, että samanlainen viesti on tullut noin kymmenelletuhannelle kaltaiselleni. Poliisi sanoo, ettei saa maksaa. En ajatellutkaan tehdä niin. Rikosilmoituksen olen jättänyt aamulla, kuten neuvottiin.

Istun terapiassa jälleen. Työnantaja osaa kyllä venyttää työtä tekevän mieltä äärimmilleen, mutta sentään se maksaa terapiakäyntejä kuusi kappaletta vuoden aikana, ettei mieli aivan räjähtäisi. En tunne lainkaan huonoa omaatuntoa purkaessani työnantajan maksamalle terapeutille myös yksinäisyyttäni ja tyhjien iltojen angstia. Olenhan minä kokonaisvaltainen ihminen. Samassa paketissa niin työntekijä, kirjoittaja, äiti, vaimo ja ystävä.

Samalla kaavalla kulutin terapiatuolia myös kolmisen vuotta sitten. Aikana, jolta terapiatiedot ovat nyt vuotaneet eettisesti sairaalle kiristäjälle. Tuolloin yksi kollega oli irtisanoutunut, toinen jäänyt eläkkeelle ja kolmas siirtynyt toisiin tehtäviin. Hoidin yhden työpäivän aikana kolmen ja puolen ihmisen työtehtävät. Se että olen terapiassa itkenyt työnantajani epäinhimillistä asennetta, saa minun puolestani valua ihan mihin tahansa toisten luettavaksi. Toista ovat henkilökohtaisemmat purkautumiset ja menneisyyden haamut.

Mietin sohvan uumenista, että somettomuuteni tuo tähän tilanteeseen niin hyvää kuin huonoakin. Ymmärrän tyttäreltä, että monet ovat avautuneet tietovuodosta ja omasta uhriudestaan facebookissa. Minä en näe näitä. En tiedä, onko joku omasta kaveripiiristäni joutunut vastaavaan tilanteeseen, jossa itse olen. Tämä tuntuu pahalta. Erityisesti tällaisesta vertaistukihörhöstä, jollainen olen. Tilanne on lisäksi sen verran arka, etten halua lähteä julkisesti huutelemaan teille ja toreille, olisiko joku kenties joutunut kiristyksen uhriksi. Tunne on hämmentävä. Miksi ihmeessä olisi ollut valmis tekemään tämän somessa, mutten kasvokkain?

Hyvin pian somettomuuteni hyvät puolet kuitenkin voittavat pääni sisällä. Aivan kuin se, etten näe sosiaalista mediaa, tarkoittaisi ettei sitä olisi olemassa. Mikäli jotakin omista tiedoistani vuotaisi jonnekin somen syövereihin, minä en näkisi sitä. Ehkä tilanne todellisuudessa ei olisi hyvä, mutta toisaalta saattaisin tuudittautua tietämättömyyden verhon taakse. Se tuntuu hyvältä. Ainakin kun järjellä näin ajattelen.