KASVOKKAIN

Somettomia päiviä: 5
Kaverikohtaamisia tänään: 4
Päivän palaute: Kehun tuttavapariskunnan ruokia

_____

Somettoman kauden ensimmäinen kasvokkainen tapaaminen ystävien kera. Ystävätär entisestä naapurustosta on kutsunut istumaan iltaa heidän puutarhaansa. Mukana on myös toinen ystäväpariskunta lähitienoilta. Somesta poistumisestani puhutaan vasta puolenyön tuolla puolen.

”Jään kaipaamaan sitä, etten pysty seuraamaan, missä menet ja mitä sinulle kuuluu”, ystävätär sanoo.

Jokainen läsnäolijoista omaa miestäni lukuunottamatta on ollut facebook-kaverini, pari heistä aktiivisemmassa ja pari hiljaisemmassa roolissa. Esiin ei nouse, ovatko kaikki nähneet postauksen poistumisestani. Pimenevän puutarhan yllä leijuu sanaton kysymys ”miksi”.

Minä puhun algoritmeista. Kerron ymmärtäväni työni puolesta machine learningin päälle. Tiedän tekoälyn tarvitsevan dataa. Muuten se ei toimi. Tieteessä data tulee mittauksista. Somessa se tulee meistä. Kerron, etten halua enää olla empatiakyvyttömien algoritmien datan lähde. Algoritmien, jotka muokkaavat antamaani dataa erilaisiksi syötteiksi eri ihmisille sen mukaan, miten nämä ovat aiemmin somessa käyttäytyneet.

Osa yleisöstä ymmärtää, mitä puhun. Osa epäilee ja kysyy lisää. Minä en koe tarpeelliseksi yrittää vakuuttaa. Vastaan lyhyesti. On jo myöhä.

Kello on kaksi aamuyöllä, kun istumme miehen ja koiran kanssa bussissa kohti uutta kotiamme.

”Siinä on vissi ero”, sanon miehelleni. ”Tekoäly voi sopia tieteeseen, jossa data on ainoastaan numeroita. Vaikka sielläkään regulatiiviset tahot eivät koneoppimista vielä hyväksy. Mutta ihmisten käyttäytymisen ohjaamiseen tekoäly ei kyllä mitenkään sovi. Meillä kun on tunteet. Numeroilla ei.”