Somettomia
päiviä: 4
Kaverikohtaamisia
tänään: 0
Päivän palaute:
Kehun tiimiä hyvistä suorituksista lomani aikana
_____
Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa oire somen puuttumisesta on mielipaha, joka syntyy somepostauksen ajatuksesta ja siitä, ettei sitä saa kirjoittaa.
Tänään olisin postannut kuvan uuden Helsingin asuntomme parvekkeelle kasvattamistani valmuista ja ensimmäisestä auenneesta kukasta. Oheen olisin kirjoittanut seuraavaa:
Vanhimmat teistä ehkä muistavat, että valmu on unikon vanha nimi, yhä edelleen virallinen, mutta vähemmän käytetty. Ruotsinkielisille nimi on itsestäänselvä. Vaikka unikko kirjoitetaankin ruotsiksi vallmo, lausuntamuoto on sama.
Sukunimenä Valmu on harvinainen, vaikkakaan ei suojattu. Meidän sukunimihaarassamme sitä kantaa parikymmentä henkilöä, joista seuraavassa sukupolvessa valtaosa on tyttöjä. Näinollen Heikki Valmun 1800-luvun loppupuolella käyttöönottama nimi uhkaa vaipua hänen jälkeläistensä kohdalta historiaan.
Heikki Antinpoika saapui Hämeen Sääksmäellä sijaitsevalle Paavolan tilalle renkinä. Talossa oli viisi tytärtä, joista vanhin oli ottanut tilan hoitaakseen. Mieskin tyttärellä oli, mutta tämä oli joutunut hourulaan jo ennen Heikki Antinpojan saapumista. Niinpä Heikki nai itsensä tilalliseksi sängyn kautta. Sukunimi häneltä kuitenkin puuttui. Heikki oli kova poika lukemaan. Nytkin hän oli lukenut Aasiassa kasvavasta punaisesta kukasta, josta kansa uutti ooppiumia. Niinpä Heikki päätti muuttaa tilan pellot unikkoviljelmiksi ja ottaa kukan sukunimekseen.
Meillä molemmat tyttäret vaihtoivat nimekseen Valmu tultuaan täysi-ikäisiksi. Mies sanoi olevansa asian kanssa ihan sinut. Miehen suku ilmeisesti ei niinkään.
Nyt tyttäret ovat pohjoisessa. Sielläkin talomme kupeessa kasvaa valmu, sellainen pienikokoinen tunturivalmu. Se puhkeaa keltaiseen kukkaan näinä päivinä. Olisiko siinä minun uusi alter egoni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti