PALAUTTEESTA

Somettomia päiviä: 14
Kaverikohtaamisia tänään: 0
Päivän palaute: Kehun tyttöä kaupan kassalla

_____

Kuuntelen radiosta eilen menehtyneen suomalaisen viihdetaiteilijan muisto-ohjelmaa. Kyynel käy silmäkulmassa pariin otteeseen. Viime kuukausina kuolema on vieraillut lähipiirissä liian usein. Eikä kyseessä ole ollut vanhoja ihmisiä, vaan nuorempia. Paljon on itkua ollut ja paljon myös ajatuksia. Siitä kuinka hauras on ihminen. Ja siitä kuinka elämä on rajallinen. Molemmat itsestäänselviä asioita. Silti liian harvaan pohdittuja.

Tänään mietin kuitenkin palautetta. Nämä jälkimuistelut, kauniit sanat ja nekrologit lienevät omaisille tärkeitä. Mutta miksi tätä hienoa palautetta ei voida antaa ihmisille vielä kun he elävät?

Somen peukutukset ovat yksi palautteen muoto. Kuin huume, joka ajaa ihmisiä haluamaan sitä lisää. Mutta miksei palautetta voisi olla muunkinlaista? Aitoa. Hyväntahtoista. Huomioivaa.

Minulla oli kerran pomo, jonka kommunikaatiokyvyt olivat varsin heikot. Niin heikot, että hänen oma ulkomainen esimiehensä piti niitä jopa etenemisen esteenä ja päättikin lähettää alaisensa kommunikaatiokurssille. Tuloksena oli positiivisen palautteen ylilyönti. Pomoni kehui minua toistakymmentä kertaa päivässä. Ehkä yhden kerran kuukaudesta uskoin hänen tarkoittavan, mitä sanoi.

Suomalainen ei ole hyvä antamaan positiivista palautetta. ”Mitä sitä nyt kehumaan.” Turhaan.

Mutta voi sitä silmien kiiltoa, kun kehun kaupan nuoren kassaneidin hienoja korvakoruja. Ihan jokainen meistä saa energiaa sielulleen, kun joku huomaa. Ja kuinka helppoa palautteen antaminen onkaan.