Somettomia
päiviä: 27
Kaverikohtaamisia
tänään: 5
Päivän palaute:
Naapurinrouva kehuu lastenkirjasarjaani
_____
Jälleen viikonloppu ja pohjoisessa. Tuhannen kilometrin matka edestakaisin joka viikonloppu alkaa tuntua raskaalta. Ensi viikonlopun pysyn pääkaupunkiseudulla.
Monet ihmettelevät, miten jaksan. Miksi edes suostuin tähän. Miehen Lappi-unelman rakentamiseen, vaikka jatkan työssä etelässä. En oikein osaa vastata. Tai jaksa. Itsekseni olen miettinyt, etten ehkä olisi edes lähtenyt tällaiseen ilman kansainvälistä työtäni ja esimerkkiä ulkomailta. Amerikkalainen kollegani asuu North Carolinessa ja käy töissä Bostonissa. Tällainen osavaltiosta toiseen ”commuting” ei ole jenkkilässä edes harvinaista. Eikä se ole sitä Manner-Euroopassakaan. Toinen kollegani asuu Belgiassa ja on töissä Saksassa. Joten onko tämä minun suhaamiseni sitten mitään? Saman maan sisällä sentään liikun.
Samaa tarinaa kerron myös, kun illalla tulevat naapurit kylään. Pääruoan ja jäätelöannoksen välissä puhe siirtyy somettomuuteeni. Tämä ei ole ensimmäinen ”miksi”, jonka kuuleen.
Tänään jaksan kuitenkin selittää pidempisanaisesti. Lämmin ilma, kaunis tunturimaisema ja pari viinilasillista ovat hieroneet kielinystyröitäni.
Mitä useammin tarinaa kerron, sitä selkeämmäksi se muotoutuu. Siinä ovat yhä edelleen niin mielen manipulaattorit kuin oma ajankäyttökin. Myös uusi aika versus vanha. Mutta keskiöön kirkastuu koko ajan vahvemmin tekoäly, joka vääristää viestiäni, jota haluan kertoa. Korostan, että kirjoittajana haluaisin kertoa tarinoita, joista haluaisin jokaisen lukijan voivan itse päättää, minkä niistä haluaa vastaanottaa. Päätöstä ei tulisi tehdä tunteeton tekoälykoneisto.
Naapuri kysyy, miten tästä kaikesta voi tietää mitään. Vastaan, että kaikkihan on ihan julkista tietoa. ”Common sense”, sanon. ”Ai tavallistako?” jatkaa toinen naapuri. ”Ei, sinä et kyllä ole millään mitalla tavallinen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti